Perusta sinäkin oma Blogaaja.fi blogi ilmaiseksi >>
Formula 1 VPN-Suomi

Kolarin seurakunnan ripari 2017

Rippikoululaisten ylläpitämä blogi

Lauantai, viimeinen kokonainen leiripäivä

Perjantai-iltana oli lupa valvoa myöhään. Nukkumaan oltiin menossa lopulta kello 00.50, eikä ihan jokainen tainnut silloin heti nukahtaa. Mutta aamulla saatiin nukkua kymmeneen asti! Aika väsyneen näköistä porukkaa oli kyllä aamupalalla…

Aamupäivällä tehtiin viimeinen leirijumalanpalvelus. Ohjaajat olivat tähänkin tyytyväisiä, vaikka ei se synnintunnustuksen, esirukouksen tai saarnan kirjoittaminen alkuun helpolta tuntunut.

Iltapäivän aiheena jumalanpalveluksen jälkeen oli Pyhä Henki, ja saatiin viimeiset tärpit loppukokeeseen. Se koe kyllä jännitti! Mutta me päästiin kaikki läpi!

Ruoka oli edelleen tosi hyvää. Huomenna leiri loppuu. Vaikka on ollut tosi kivaa, on kotiinkin kiva päästä.

Perjantai 9.6.2017

Herättiin tänään 9:00 ja aamupala oli 9:30. Toiminta alkoi 10:00. Jaettiin ryhmät kolmeen osaan joissa tehtiin mm. hengellinen näytelmä, leirijumalanpalvelus ja valmisteltiin konfirmaatiota

.

Iltapäivälle pietettiin leirijumalanpalvelus, jossa lauletiin virsiä ja puhuttiin Jumalasta. Tänään aiheena on ollut syvällisyys ja Jeesus.

Tänään on ollut kuuma päivä, mutta on ollut hauskaa. Ollaan käyty uimassa ja muutenkin olemme olleet pihalla. Olemme syöneet tänään tosi hyvää ruokaa, eli kinkkukiusausta ja lohikeittoa :).

Isoset piettävät iltaohjelman ja -hartauksen.

Jumala itse Kristuksessa sovitti ihmisen synnit. Jumala vihaa syntiä, mutta rakastaa syntistä ihmistä, Kristuksen tähden

Torstai 8.6 2017

Tänään olemme puhuneet synneistä, sekä tehneet muutamia pieniä näytelmiä aiheeseen liittyen. Tänään oli hyvin lämmintä noin 24 astetta  ja osa kävi uimassa ja osa otti aurinkoa. Vapaa-ajalla pelasimme myös korttia. Illemmalla menemme kirjoittamaan kummeille kortteja, sekä käsittelemään aihetta kuolema. Aamupäivällä olemme valinneet lauluja konfirmaatioon, konfirmaatio lauluksi valitsimme laulun Sama taivas, sama maa. Kertasimme myös vaiheet mitä teemme konfirmaatiossa.

Hellepäivä

Tänään 7.6. 17 oli ensimmäinen hellepäivä kesälomalla. Aamulla tutustuimme Raamatun luomiskertomuksiin. Pohdimme miksi ja miten maailma on Raamatun mukaan syntynyt. Isoset vetivät vedenheittoleikkiä jossa tarkoituksena oli saada mahdollisimman paljon vettä isosten pitämään limsapulloon.  Tutustuimme 10 käskyyn ja niiden merkityksiin ja teimme niistä näytelmiä jonka jälkeen esitimme ne ja keskustelimme niistä yhdessä. Tänään ruokana oli puuroa, leipää, uunilohta, perunaa, nakkikeitto, munkkeja ja muita herkkuja 8) . Illalla pääsemme saunomaan sekä uimaan.

Leirin alku

Leirimme alkoi maanantaina 5. kesäkuuta. Sää oli vielä maanantaina aurinkoinen

ja mieli virkeä. Leirimme alkoi majoittumisesta. Maanantaina käsiteltiin Jumalaa, ja hänen ominaisuuksiaan. Päivään kuului myös agenttikoulutus; rastirata, jossa kehiteltiin ryhmien yhteistyötä. Seuraavana päivänä käsiteltiin kastetta, sekä toista sakramenttia, ehtoollista. Tiistaina olivat myös leikkiristiäiset, joissa harjoiteltiin tätä kastejuhlaa. Illalla isoset pääsivät innoissaan pitämään väsynein silmin tehtyä iltaohjelmaansa.

Joukkosiunaus

Alussa

Kolarin seurakunnan vuoden 2017 ripikoulun ensimmäinen leirijakso starttaa tänään illalla. Rippikoululaisilla ja isosilla alkaa valmistelut olla tehty ja päivä vietetään kouluhommissa, mutta työntekijät valmistautuvat vielä tohinalla. Illalla klo 18 lähtee!

Tervetuloa mukaan seuraamaan meidän riparia!

Ilmaisen julkaisemisen puolesta: Blogaaja.fi